Ajatus parista sadasta muukalaisesta eteläpohjalaisessa pitäjässä oli aivan absurdi. Olisi luullut, että niinkin eksoottinen joukko olisi jättänyt jälkeensä tarinoita kerrottavaksi, mutta vuosien varrella en ollut kohdannut edes yhtä kuulopuhetta. Mielessä kävi epäily ikävistä teoista, jotka aikalaiset tietoisesti olivat halunneet unohtaa.
Mistä oli kyse, kun pienen pohjalaispitäjän kylänraitille ilmestyi viimeisenä sotasyksynä kielten sekamelskaa puhuva joukko miehiä joka puolelta Eurooppaa? Ja kuinka heille kävi maailmansodan melskeissä?
Kauhavalle perustettiin syksyllä 1944 leiri, jota paikalliset pitivät todellisena Babelina: leirillä puhuttiin tanskaa, venäjää, puolaa, norjaa, saksaa, ranskaa, hollantia ja monia muita kieliä. Se ei ollut vankileiri, vaan asukkaat hakivat Suomelta suojaa Saksaa ja Neuvostoliittoa vastaan. Aina se ei onnistunut. Esimerkiksi kaksi sveitsiläistä SS-miestä kirjattiin siviileiksi, mutta heidät jouduttiin luovuttamaan Neuvostoliittoon.
Kun Samuli Miettinen törmäsi historian alaviitteeksi jääneeseen leiriin synnyinpitäjässään, hänen oli selvitettävä, mistä siinä oli kyse. Selvityksistä avautui Kauhavan lisäksi näköala sota-ajan Lappiin, jolle saksalaisten läsnäolo antoi leimansa. Harvaan asuttuun maakuntaan tuotiin työvoimaa kaikkialta Saksan miehittämästä Euroopasta. Sodan syttyessä Suomen ja Saksan välille nämä ihmiset jäivät vaikeaan tilanteeseen.
