Markus A. E. Kajo on syntynyt Isojoella Etelä-Pohjanmaalla joulukuussa 1957, kasvanut ja käynyt koulunsa Joensuussa Pohjois-Karjalassa ja viettänyt aikuisikäänsä ensin Tukholmassa, sitten mm. Helsingissä, ja Tampereella, missä hän on työskennellyt toimittajana Yleisradion (TV2:n) viihdeohjelmissa vuodesta 1986.
Ensimmäisen kerran Kajo vakavasti ajatteli kirjoittamista leipätyökseen ollessaan kaksivuotias. Tuolloin hän arveli ryhtyvänsä aikanaan joko kirjailijaksi tai toimittajaksi.
Päätoimiseen fiktiiviseen kirjoittamiseen Kajo on siirtynyt uutistyöstä STT:n ja Ylen leivissä, mutta humoristisia tekstejä hän on "väsännyt huvin vuoksi ja tienestiksi" jo kouluajoista saakka.
Kuva: Markus Kajo
Kuvaaja: Harri Hinkka
![]() |
Tandem-kentauri eli Kettusen jo mones kirja Kajo, Markus Docendo, 2019 9,90 € (9,00 € alv 0 %)
|
![]() |
Tandem-kentauri eli Kettusen jo mones kirja Kajo, Markus Docendo, 2018 8,95 € (8,14 € alv 0 %)
|
![]() |
Tandem-kentauri eli Kettusen jo mones kirja Kajo, Markus Docendo, 2018 12,90 € (11,73 € alv 0 %)
|