Hyppää sisältöön

Riku Aalto

Riku Aalto on yksi personal trainingin ja elintapavalmentamisen uranuurtajista Suomessa. Koulutukseltaan hän on fysioterapeutti ja ammattivalmentaja, joka on täydentänyt osaamistaan muun muassa liikuntahallintotutkinnolla, työhyvinvointivalmentajakoulutuksella sekä ravinto-, voima- ja psyykkinen valmentaja -opinnoilla. Lisäksi hän on toiminut useiden lajien kansallisen ja kansainvälisen tason urheilijoiden kuntovalmentajana. Riku on myös kirjoittanut noin 40 kirjaa harjoittelusta, ravitsemuksesta sekä fyysisestä hyvinvoinnista.

Suorituskykyä ja terveyttä edistävän liikunnan lisäksi Rikua kiinnostavat myös muiden elintapojen vaikutukset terveyteen, toimintakykyyn ja elämänlaatuun. Riku on myös Impulssi Valmennus Oy:n perustaja ja toimitusjohtaja.

Kuva: Markku Hyttinen

Teokset