Viipuri — Venäläisten kaupunki

Mitä Viipurille on tapahtunut? Miten siellä eletään juuri nyt?

Viipuri kuuluu suomalaisten suosikkimatkakohteisiin. Kirjan tarinat ja kuvat kertovat, miltä elämä kaupungissa näyttää ja tuntuu.

Suomessa on kirjoitettu paljon menetetystä Viipurista toisen maailmansodan jälkeen. Samaan sävyyn kirjoitti toimittaja Ilja Varlamov, joka kuuluu Venäjän siteeratuimpiin kommentaattoreihin. Hän julkaisi huhtikuussa 2017 Tehdään Venäjästä lämmin -blogissaan kuvareportaasin Viipurista otsikolla ”Anteeksi suomalaiset, me munimme kaiken”. Viikon päästä seurasi jatko-osa ”Viipuri, jonka menetimme”. Varlamovin näkemyksen mukaan Venäjä ja venäläiset ovat jättäneet Viipurin mätäneväksi rauniokaupungiksi, ja kritiikki nostatti kohun.

Voi olla, että historiallinen Viipuri olisi kohdannut suomalaistenkin kynsissä kovia, viimeistään 1970-luvulla. Se on kuitenkin jossittelua. Tosiasia on, että rautaesiripun romahtamisesta huolimatta Suomessa tiedetään hämmästyttävän vähän siitä, mitä Viipurille on tapahtunut viimeisen 75 venäläisen hallintovuoden aikana.

Ketkä Viipurissa asuvat, mistä he rahansa ja leipänsä hankkivat? Mitä he ajattelevat kaupungistaan, entä Suomesta, Venäjästä, maailmasta? Kuka Viipurissa määrää ja millä valtuuksilla? Onko Viipuri Moskovan vallanpitäjille vain eteen työnnetty sillanpääasema, osa sotilaallista puskuria Pietarin suojana? Onko tämä venäläisten kenraalien lisäksi myös suomalaisten kenraalien mielissä Viipurin rooli?

Toimittaja Pekka Hakalan ja valokuvaaja Juha Metson teos pyrkii vastaamaan näihin kysymyksiin sanoin ja kuvin. Hakala on seurannut Venäjän tapahtumia 1990-luvulta lähtien, muun muassa Helsingin Sanomien Venäjän-kirjeenvaihtajana. Metso on kuvannut rajantakaista Venäjää 1980-luvulta lähtien.

Juha Metso (s. 1965) on valokuvataiteilija, joka on julkaissut yli 30 kirjaa ja jonka töitä löytyy kaikista merkittävimmistä suomalaisista taidemuseoista. Metso on pitänyt yli 30 vuoden uransa aikana lähes sata yksityisnäyttelyä Suomessa, muualla Euroopassa, Venäjällä ja Amerikan mantereella. Hän on työskennellyt taiteilijana yli 60 maassa erityisesti entisen Neuvostoliiton maissa. Metson tyyli on itsenäinen ja helppo tunnistaa. Teoksista on sanottu, että ne eivät ole sievisteleviä vaan karheita ja rosoisia. Rujo saattaa kuitenkin muuttua herkäksi ja kivenkova haavoittuvaksi. Arkipäivän dokumentaristina Metso on tarinankertoja, joka tuo katsojien eteen peittelemättömiä ja karunkauniita näkymiä ihmisyyden kaikkiin kerroksiin. Metson kuvien yhteinen piirre on kyky liikkua ajassa. Mitä ikinä hän kuvaakin, lopputuloksessa menneisyys keskustelee nykyisyyden kanssa. Ja jos historian läsnäolo on Metson tuotantoa yhteen sitova loimi, on kaiken perustana luonto ja se, miten ihminen ja ihmisen teot näyttäytyvät suhteessa luontoon.