Luolatarinoita — Suomalaisen luolan filosofia ja muotokuva

Kun ryömii luolaan, mönkii samalla omaan sielunmaisemaansa. Se, millaiseksi kokemus muodostuu, riippuu siitä, mitä etsii ja kaipaa - tietämättään tai tiedostaen.

Kirjailija meni luolaan luotaamaan niihin liittyvien tarinoiden avulla ihmiselon historiaa ja pohtimaan luonnon ja ihmisen välistä suhdetta.

Ahtaan paikan kammosta kärsivä Harri-Pekka Pietikäinen päättää ryömiä luolaan. Alkuun ajatus kauhistuttaa, mutta pelon tietoinen kohtaaminen häivyttää klaustrofobiset tuntemukset, joiden alta kuoriutuu innostus ja uteliaisuus.

Luolat ovat toimineet ihmisen historiassa suojapaikkoina, kirkkoina, tallelokeroina ja jopa koteina. Niissä ovat majailleet niin ryövärit, samaanit kuin sotapäälliköt. Monia hirvittää pelkkä ajatus luolaan menemisestä. Tämä siitäkin huolimatta, että ne ovat olleet läpi ihmisen historian turvallisimpia suojapaikkoja ja luotettavimpia tallelokeroita.

Harri-Pekka Pietikäinen (s. 1980) on tietokirjailija, jonka viimeisin teos Pinnan alla - elämäni valkohain kanssa pureutui ihmisen ja ikonisen pedon kohtaamiseen. Pietikäinen kirjoittaa luonnosta ja lähestyy kirjojensa aiheita kulttuuriantropologisesta kulmasta käsin.

Harri-Pekka Pietikäinen (s. 1980) on helsinkiläinen tietokirjailija ja toimittaja. Hänen aiempia teoksiaan ovat Pinnan alla – Elämäni valkohain kanssa ja Luolatarinoita – Suomalaisen luolan filosofia ja muotokuva. Hän kirjoittaa Hidasta elämää -sivustolla ilmestyvää Toipuva arkajalka -blogia, joka käsittelee ihmisen pelkoja ja tarvetta tulla nähdyksi ja kuulluksi kokonaisena. Hän uskoo, että loppupeleissä pelko on uteliaisuutta, joka unohtaa hengittää. Pelon ymmärtäminen ja sitä kohti kulkeminen mahdollistaa rohkeuden elää oman näköistä elämää.