
Eleonore Holmgren
Takaisin saarelle
Lämmin ihmissuhderomaani täynnä huumoria ja rosoa.
Lindö ei ole talvella paratiisi, mutta Susannella ei ole vaihtoehtoja.
Susanne on kuusikymppinen ja työtä vailla – ja hänen miehensä on juuri jättänyt hänet. Lisäksi Susanne on perinyt Britta-äidiltään suuren, rappeutuneen talon Tukholman saaristosta, Lindöstä. Lapsuuden paratiisi on talvella sekä kylmä että autio. Mitä ihmettä hän oikein tekee siellä?
Onneksi on naapureita, joilta hakea lohtua. Vanha rouva Elsa on aina ollut Susannen tukena, ja äskettäin kaksosten isäksi tulleelta Karlssonilta saa myös apua. Adam puolestaan kokeilee onneaan luksusravintolassa Ranskassa. Muutaman myrskyisän kuukauden aikana Lindön väki käy läpi suuria elämänmuutoksia, uusia ystävyyksiä solmitaan ja kevään valon saapuessa romantiikkaakin saattaa olla ilmassa.
Takaisin saarelle on kolmas, itsenäinen osa rakastetussa feelgood-henkisessä Lindö-sarjassa. Monenlaisia ihmissuhteita käsittelevä sarja sijoittuu Tukholman saaristoon.