
Jaakko Laakso
Punainen takapiru Jaakko Laakso
Tehtaankadun kuiskaaja muistelee.
Laaksosta on paljon huikeita tarinoita. Suojelupoliisin päällikkö Seppo Tiitinen on sanonut Laaksolla olleen pitkään paremmat suhteet Neuvostoliiton suurlähetystöön kuin ehkä kenelläkään toisella suomalaisella.
Rikostoimittaja Harri Nykänen väitti Seppo Tiitisen pelastaneen kansanedustaja Jaakko Laakson syytteiltä 1980-luvun kohutussa vakoilutapauksessa. Toimittaja Mats Dumell tuomittiin vankilaan.
Presidentti Mauno Koivisto nimesi Laakson ”sopulilauman johtajaksi”, joka ohjaili muita toimittajia. Pitkään eduskunnassa vaikuttaneen Laakson väitettiin olevan kulissien ”takapiru”.
Kokoomuksen Ilkka Kanerva ja Laakso tunsivat toisensa paremmin kuin hyvin. Kanerva valittiin vaikutusvaltaisen Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön johtoon. Mikä oli Laakson osuus valinnassa? Entä Venäjän ja Turkin?
Jaakon isä palveli palveli Suomen Joutsenella, panssarilaiva Väinämöisellä ja sukeltajista muodostetussa joukko-osastossa. Laakson molemmat vanhemmat olivat punaorpoja. Isoisät kuolivat punavankileirillä.
Laakso kertoo nyt oman tarinansa.
MUSTAAKSENI-sarjssa muistelevat Suomen yhteiskuntaan vaikuttaneet henkilöt. He paljastavat asioita, joista ovat aiemmin vaienneet ja joista jotkut haluaisivat edelleen vaieta.