Hyppää sisältöön

Sakari Nupponen

Pizzeria nimeltä Suomi

Miten italialainen herkku valloitti suomalaisten sydämet ja suut.

Pizzeria nimeltä Suomi kirjoittaa uusiksi ­suomalaisen pizzan esihistoriaa ja kertoo, miten syntyivät maan ensimmäiset pizzaketjut, keitä olivat pizzapioneerit ja miten uusi makumaailma otettiin vastaan Pohjolan perukoilla.

Pizzaksi kutsuttu ”italialainen täytetty avopiiras” saapui Suomeen kolmea tietä. Helsinkiin se yritti jo vuoden 1940 olympialaisten vanavedessä. Kisoja ei silloin pidetty, mutta pian sotien jälkeen ­pääkaupungin ravintolat kansainvälistyivät. Itä-Suomessa pizza haki vauhtia Rooman olympialaisista 1960, ja karjalaisen piirakka­kulttuurin muutosta tahditti italialainen iskelmä. Tampereelle vuonna 1972 löytänyt pizza oli kuin uunilämpimän rievän toinen tuleminen.

Sakari Nupposen tutkimusmatka suomalaisen pizzan alkujuurille esittelee maan ensimmäiset pizzakeisarit, ravintolaketjut ja maut, jotka maistuvat nykyään myös muualla kuin muistoissamme.

Kirja sisältää ennennäkemättömiä nostalgiakuvia.

Osta teos

Sakari Nupponen

Sakari Nupponen (s. 1956) on kokenut taloustoimittaja, ikuinen sosiologian opiskelija sekä herkkusuu. Hän potee lukkarinrakkautta ravintola-alaa kohtaan ja on elänyt nuoruusvuosinaan pizzerioiden läpimurron. Aiemmin Nupponen on kirjoittanut historiat hotelli Virusta ja merimieskapakka Salvesta.

Sakari Nupponen Sakari Nupponen
Kuva: Tiina Vahtera