Hyppää sisältöön

Riika Nykänen

Lapset jotka tappoivat

Alaikäisten henkirikokset Suomessa

Miksi lapsi tappaa?

Tietokirja lasten ja nuorten tekemistä henki­rikoksista ja niiden taustoista Suomessa 1980-luvulta nykypäivään.

Joulukuussa 2020 kolme 16-vuotiasta poikaa surmasi samanikäisen kaverinsa Helsingin Koskelassa erityisen raa’alla ja julmalla tavalla. Huhtikuussa 2024 koko Suomi järkyttyi jälleen, kun 12-vuotias poika ampui Vantaalla kolmea ikätoveriaan luokkahuoneessa. Yksi uhreista kuoli ja kaksi loukkaantui.

Tapaukset ovat vain kaksi surullista esimerkkiä alaikäisten tekemistä henkirikoksista Suomessa. Etenkin viime vuosina alaikäisten vakavasta väkivallasta on uutisoitu toistuvasti.

Tämä tietokirja etsii vastausta kysymyksiin, miksi lapsi tappaa ja mitä tekojen taustoista tiedetään. Lisäksi kirja kartoittaa keinoja, miten vastaavia murhe­näytelmiä voisi pyrkiä ennaltaehkäisemään. Näkemyksensä kertovat monet aihepiiriin erikoistuneet asiantuntijat.

Osta teos

Riika Nykänen

Riika Nykänen on työskennellyt rikostoimittajana Helsingin Sanomissa sekä uutistoimittajana ja rikos­toimittajana Ilta-Sanomissa. Lapset jotka tappoivat on hänen esikoisteoksensa. 

Riika Nykänen Riika Nykänen
Kuva: Sabrina Bqain