Leeni Peltonen
Daalioita ja sipulinvarsia
Siirtolapuutarhalla uusi elämänvaihe voi alkaa.
”Mökin hankkiminen kuului unelmaan nimeltä uusi elämä. Kaiken sen jälkeen, mitä oli tapahtunut, hän tarvitsi jotakin, johon voisi kiinnittyä. Jotain ihan omaa, jotain ihan uutta. Jotain aivan muuta kuin järkevää tai tehokasta.”
Iiris Ruususella on moni asia kunnossa: työpaikka kirjastossa ja kotoa pois muuttaneet aikuiset lapset. Repussa kulkee myös paljon murskaksi jauhaantuneita unelmia ja loppuun kulutettu avioliitto. Kun Iiris hankkii epäilyksistä huolimatta siirtolapuutarhamökin, alkaa uusi elämänvaihe lemmikinsinisessä mökissä, villiintyneessä puutarhassa ja yhteisössä, joka tuo mukanaan monenlaisia yllätyksiä.
Vaahterametsän siirtolapuutarhalla Iiris tuntee aluksi ulkopuolisuutta, mutta pian alkaa tapahtua, kun oma palsta ja monenkirjavat naapurit tulevat tutuiksi. Paljastuuko unelmien todellinen luonne, kun niitä lähtee toteuttamaan rohkeasti?
Daalioita ja sipulinvarsia on Vaahterametsän siirtolapuutarhaan sijoittuva lämminhenkinen feelgood-romaani, joka käsittelee arjen iloja ja hankauksia, keski-iän muutoksia, aikuisena ystävystymistä ja puutarhanhoitoa. Jokainen puutarhaelämästä haaveileva pääsee tarinan myötä osaksi siirtolapuutarhan elämänmenoa. Mansikkatie-sarjalle on luvassa myös jatkoa.