Leeni Peltonen
Chilejä ja köynnösruusuja
Ilmassa on vastaansanomattomia kevään merkkejä.
Vaaleansinisestä mökistä Vaahterametsän siirtolapuutarhalla on tullut Iirikselle maailman paras paikka. Elämässä on alkanut uusi vaihe värikkäässä ystäväpiirissä. Mitä talven jälkeinen aika tuo tullessaan, kun Iiriksen vastuulla on palstan koko kasvukausi ja orastava rakkaussuhde on muuttunut etäsuhteeksi, kun Lauri on kaukana Skotlannissa?
Tuuli riepottelee maaliskuussa omenapuiden oksia ja edellisestä kesästä muistuttavat vain pystyyn jäätyneet talventörröttäjät. Hetken ajan Iiriksen on vaikea uskoa, että kevät tulisi koskaan.
Etäsuhteen tuoma ikävä saa Iiriksen mietteliääksi. Oliko se kaikki ihana viime kesänä edes totta? Onneksi puutarhurin sisäinen kalenteri käy etuajassa ja puuhaa riittää. Pian pensaiden ja puiden oksissa on jo silmuja. Samalla Iiris huomaa, että kuten puutarhassa ei elämässäkään mikään pysy täysin ennallaan, vaan mullasta versoo joka vuosi uusia taimia: tuoksuherneitä ja kesäastereita, vähän myös chiliä ja paprikaa.
Chilejä ja köynnösruusuja on Vaahterametsän siirtolapuutarhaan sijoittuvan Mansikkatie-sarjan hurmaava toinen osa. Sarjan ensimmäinen osa Daalioita ja sipulinvarsia (2026) valloitti lukijat ja äänikirjayleisön samastuttavalla tarinalla.
"Daalioita ja sipulinvarsia -romaanista tekee erityisen rentouttavaa luettavaa se, että se on niin hyvin kirjoitettu. Kirja on kuin huolella perustettu ja tarkkaan hoidettu kasvimaa, josta lukijan ei tarvitse itse kitkeä vesiheinää tai ohdakkeita." - Maaseudun tulevaisuus