Hyppää sisältöön

Helmi Dahlström

Ikuisesti – Tarina siskoni avustetusta kuolemasta

Mitä tapahtui ennen ja jälkeen sisareni avustetun kuoleman?

Sisareni teki avustetun itsemurhan salaa läheisiltään. Kirja kertoo meistä jotka jäimme, mutta on samalla kirje hänelle, joka lähti.

Kesällä 2022 vakavasti sairas siskoni järjesti juhlat lapsuudenkotimme puutarhassa. Sen jälkeen hän matkusti salaa perheeltämme Sveitsiin kuolemaan. Voisiko siskoni olla vielä elossa, mikäli eutanasia olisi Suomessa mahdollinen?

Avoin, elämäkerrallinen tarina käsittelee rehellisesti menetyksen kaikkia tunteita, sekä kannustaa ihmisiä puhumaan kuolemasta ja siihen liittyvistä tabuista, erityisesti eutanasiasta. Eutanasian mahdollisuuden puute Suomessa vaikuttaa päivittäin tavallisiin ihmisiin. Ainutlaatuinen teos tutkii ihmisen oikeutta omaan kuolemaan monesta näkökulmasta, kertoen samalla miten se vaikutti tavallisen perheen elämään. Kirja antaa äänen paitsi vakavasti sairaille, myös heidän läheisilleen.

Osta teos

Helmi Dahlström

Helsinkiläinen Helmi Dahlström on työskennellyt vuosia viestinnän ja sisällöntuotannon parissa. Hän on myös sertifioitu kuolindoula. Dahlström on lapsesta asti haaveillut kirjan kirjoittamisesta, mutta ei ikinä arvannut esikoiskirjansa olevan näin henkilökohtainen.